Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Kun taas lukee päivän uutisotsikoita, voi vain hymähtää parin viime vuoden aikana sanotuille poliittisille sammakoille. Vanhasen "Me tienataan tällä" on kaikessa korniudessaan edelleen lyömätön. Hyvänä kakkosena tulee Katainen ja "talouden niskalenkki." Kolmospaikkaa pitää talouskomissaari Rehn: "Euroopan finanssiikriisi on takanapäin."Miksi ihmeessä kansalle pitää puhua puppua kun iteskin tietää...
Kreikka on kuin väärä raha. Se nimittäin pomppaa esiin yhä uudelleen ja uudelleen.Ei siitä ole kauaakaan kun Kreikka sai toisen tukipaketin vaikka ensimmäisenkin piti riittä kolmeksi vuodeksi. Nyt ilmassa leijuu jo tukipaketti no 3 vaikkeivät ne edellämainitut kolme vuotta ole vieläkään kuluneet umpeen. Tahti on siis hurja ja tällä kiivaudella näemme vielä tukipaketin numero 4 ennen 2013 kevättä...
Viina vie tätä maata. Täällä sairastutaan ja kuollaan viinaan. Alkoholin aiheuttamat välittömät ja välilliset sairaudet ja tapaturmat tms; (kuolemat, sairaudet, tuhot, rikokset, onnettomuudet ym.) ovat niin mittavaa luokkaa, ettei ihan äkkiä arvaisikaan. Suomalaisilla on ryyppäävän kansan maine ulkomailla. On ollut sitä jo 60-luvulta asti, kun Keihänen kuskasi lentokonelasteittain...
Koska Herran palvelija David Wilkerson on poistunut ajasta ikuisuuteen, on Jumala nostanut uuden hänen veroisensa profeetan profetoimaan maailmanlaajuisia tapahtumia. Tällaisena henkilönä pitäisin Kenialaista Dr. Owouria - profeettaa jonka kaikki profetiat ovat ainakin toistaiseksi toteutuneet. Alla olevassa linkissa Dr. Owour julistaa sitä, mitä kohta tuleman pitää Yhdysvaltain...
Olen kirjoittanut liki puoli tusinaa blogia näiden kahden vuoden aikana yhdestä ja samasta aiheesta, eli Välimeren valtion konkurssista jonka nyt jo edesmennyt profeetta David Wilkersonin väitetään antaneen alkuvuonna 2008. Ymmärrän toki, ettei tänne voi spämmätä aivan mitä tahansa ja joku raja toistoillakin on, mutta koen vaan pakottavaa tarvetta muistuttaa ja varottaa mahdollisista...
Presidentinvaalit ovat aivan pian ja ehdokkaat ovat olleet nyt riittävän kauan julkisuuden myllytettävänä ja nyt on alkanut paljastua seikkoja, jotka selkeästi paljastavat keistä on presidentiksi ja keistä ei ole.Jos jätän pois omat sympatiani ja antipatiani ja keskityn pelkkiin faktoihin niin yksi ehdokas on nyt pelistä poissa. Ja hän on SDP:n Paavo Lipponen.Perustelut: Hän on täysi sopimaton...
On eräs ammattikunta jota arvostan tavattomasti. He ovat keskusrikospoliisin tutkijat. Poliiseja on moneen lähtöön ja joskus on tullut jollekin kiukuteltuakin typerän ( minun mielestäni siis ) liikennesakon takia. Juice Leskinenkään ei kovin paljoa poliiseista pitänyt; omistihan hän jopa pari lauluakin heille; mm. pilvee pilvee ja poliisikouluun. Harrastan rikoshistoriaa ja tämän sekä erään muun...
Alkaa ällöttää toimittajien ym. käyttäytyminen Timo Soinia kohtaan. Soini on mies, joka uskaltaa kertoa mielipiteensä abortista; mies, jonka mielipiteitä ja suoraselkäisyyttä arvostan vaikken perussuomalainen olekaan.Otetaanpa pieni esimerrki:Jos saat lahjan vaikka presidentiltä tai Nokian toimitusjohtajalta, niin varmasti olet mielissäsi ja ehkäpä joskus mainitsetkin siitä jollekin ystävällesi....
Onko sinulla kokemusta lamasta? Tiedätkö mitä se on kun laskut kasaantuvat ja joudut miettimään, onko sinulla varaa edes hiustenleikkuuseen? Pidätkö eläkettäsi tai työpaikkaasi itsestäänselvyytenä? Tiedätkö, miten kireälle rahanpuute voi vetää hermot ja miten se voi hetkessä kaataa parisuhteen? Tiedätkö, että monet fyysiset sairaudet ovat itseasiassa stressin aiheuttamia?Jos et tiedä, niin kohta...
Presidenttiehdokkailta kyseltiin eilen Tuomiokirkon kryptassaJumalan siunauksesta ja yllätykseni oli melkoinen, kun Paavo Väyrynen ei sellaista haluaisi kansakunnan ylle langettaa. Ensimmäinen kierros menee perinteisesti niin, että silloin äänestetään omaa ehdokasta ja samalla katsellaan nurkkasilmällä sitä toista hyvää ehdokasta, jos oma ei syystä tai toisesta pääse jatkoon. Näin toimii taatusti...
Maailmassa on sodittu niin kauan kuin ihminen on ollut olemassa. Sota ja veren vuodatus ei ole tauonnut millään keinolla, ei hallituksella, eikä myöskään aatteella, saatika ismillä. Sodat loppuvat vasta kun Rauhan Ruhtinas Jeesus Kristus saapuu Kunnian Kuninkaana takaisin. Mutta sitä ennen siis soditaan. Tällä hetkellä maailmanpoliittien tilanne on kiristynyt kuin viulun kieli, Israel saattaa...
Otsikko ei ole kenellekään aikaansa seuraavalle lukijalle mikään yllätys. Siinä ei enää ole sitä dramatiikkaa mitä siinä olisi ollut vielä noin neljä vuotta sitten.Pidin Loviisan luterilaisella puolella tammikuussa 2008 kymmenen minuutin "varoituspuheen" tulevasta talouden alasajosta. Yleisöä oli paikalla noin kaksikymmentä henkilöä, eikä kukaan uskonut minua. Paitsi yksi. Yleisön joukossa istui...
Tiesitkö, että SETA ry saa joka vuosi valtion budjetista 250.000 euroa puhtaana käteen? Jos et tiennyt, niin nyt tiedät. Neljännesmiljoona euroa meidän veronmaksajien rahoja joka vuosi homoille ja lesboille.Herääkin kysymys olisiko tuolle rahalle järkevämpää käyttöä? Löytyisikö Suomen maasta sellaisia ihmisiä, jotka oikeasti tarvitsevat tuota rahaa? Varmasti löytyy! Tässä pieni laskelma tuon...
Kristityillä on tapana kysellä Jumalan mielipidettä kun he ryhtyvät joihinkin hankkeisiin mistä eivät ole varmoja. Myös kristityn valtion, kuten Suomen, pitäisi toimia näin. Tai ainakin olisi pitänyt toimia; ts. Suomen olisi pitänyt kysellä Jumalan mielipidettä kannattaako EU:hun liitttyä vaiko ei. Mutta Jumalan sijasta kysyttiinkin kansan mielipidettä.Miten sitten Jumalan mielipiteen mieltä...
Suomen ei olisi koskaan pitänyt liittyä EU:hun saatika Euroon. Itse aikoinaan vastustin henkeen ja vereen liittymistä ja laitoin rastin ei-ruutuun. Mutta kansaa manipuloitiin ja peloteltiin ties millä uhkakuvilla ja valitettavasti kansa uskoi ja äänesti niukasti "kyllä." Ja nyt Suomi on maksajan paikalla kun Euro murenee käsiin. Ihmisviisaudella ja suurella lobbauksella aikaansaatu keinotekoinen...
Arto Lehkamo
Kokemäki
Kristillisdemokraatit
Lapsellinen poliitikko.
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?