*

blogi

Vielä kerran David Wilkersonista

Saksa on kiistatta Euroopan talouden ykkösmaa. Se on sitä hyvin selkeästi. Saksan ( lue Merkelin ) sana painaa paljon ja Euroopan rahapolitiikka on hyvin riippuvainen Saksan poliitiseta halusta ja tahdosta. Tämä on tullut ilmi jo pitkään meneillään olevassa Kreikan kriisissä. Saksa mielletään teollisuusmaana, jolla on vakaa talous ja joka on varmasti Sveitsin ja Norjan ohella se viimeinen maa joka Euroopassa kaatuu talousvaikeuksiin.

Mutta näin ei välttämättä ole.

Olen useita postauksia laittanut tänne - alkaen vuodesta 2010 - jostain Välimeren maasta, joka menee konkurssiin ja tämän myötä koko läntisen maailman talous romahtaa.  Tämän valtion nimeä on tiedä ja kaikki tämä spekulaatio perustuu nyt jo edesmenneen pastori David Wilkersonin hätkähdyttäviin profetioihin.

David Wilkseron on minun ikäluokan ihmisille hyvin tunnettu. Hänestä kertovaa kirjaa "Juokse Poika Juokse" on luettu koulussa ahkerasti 70-luvulla. Myös hänen itsensä kirjoittama kirja "Risti ja linkkuveitsi" on maailmankuulu. Molemmat kertovat 50-luvun lopun  ja 60-luvun New Yorkista Davidin toimiessa siellä pahamaineisten jengien parissa johdattaen monia jengiläisiä uskon tielle. Moni ei kuitenkaan tiedä, että David Wilkerson oli myös maailmankuulu profeetta ja hänen vavahduttavat näkynsä tulevaisuudesta, ja juuri näistä ajoista, ovat hätkähdyttävän tarkkoja. Hänen 1973 kjirjoittamansa kirja "Näky" on lähes jokaisen helluntaiuskovan kirjahyllyssä. Kirja pitää sisällään viisi näkyä tulevaisuudesta; aina talouden romahtamisesta rajuihin sääilmiöihin ja homoseksualismin nousuun asti. Vuonna 1973 harva pystyi näkemään, että kirkko ja valtiovalta eivät enää vastusta homoja ja tämä johtaa täydelliseen kaaokseen. Harva pystyi näkemään, että alkaa esiintyä yhä enemmän ja enemmän sarjamurhaajia ja kouluammuskeluita. Tämä kaikki on totta tänä päivänä.

Muutamaa vuotta ennen kuolemaansa hän antoi kiistellyn näyn valtiosta joka menee konkurssiin ja tämän myötä amerikkalaisilla on kaksi viikkoa aikaa nostaa rahansa pankeista. Tämän jälkeen pankit sulkeutuvat pitkiksi ajoiksi.  Tämän näyn suomalaisten tietoisuuteen on tuonyt saarnaaja Leo Meller. Nyt Leo Meller on saanut uutta tietoa koskien tuota vuonna 2008 annettua näkyä ja yllättävintä siinä on se, ettei ko. maa enää sijaitsekaan Välimeren rantaviivalla. Laitan oheen lainauksen Jouko Pihon sivulta:

Jukka K. Piirosen muistiinpanoja Leo Mellerin tilaisuudesta

Olin illalla 1.9.2015 Leo Mellerin tilaisuudessa Jyväskylässä ja kuulin järisyttäviä asioita.

Kolme suurta asiaa nousi illassa esille. Ensiksi, Meller on saanut selvitettyä sen, mistä maasta David Wilkerson ennusti länsimaiden talousromahduksen alkavan. Yhdysvalloissa ollessaan Meller oli saanut käsiinsä David Wilkersonin pitämän puheen nauhoituksen ja saanut luvan yhden kerran esittää sen yleisölle Suomessa. Nauhoitteella Wilkerson paljastaa maan nimen, josta talousromahdus alkaa. Se on Saksa. Kun romahdus tapahtuu, yhdysvaltalaisilla on kaksi viikkoa aikaa nostaa rahansa pankista. Sen jälkeen pankkeja ei ilmeisesti enää ole. Muistelen kuitenkin, että ennustuksen mukaan pankit ovat suljettuina kolme kuukautta ja kun ne jälleen avautuvat, kaikki rahat kannattaa käyttää lähetystyöhön.

 

Eli tästä eteenpäin ei enää tarvitse arvuutella valltion nimeä. Mikäli David Wilkersonin profetia toteutuu, Saksa tulee menemään konkurssiin.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän IlkkaNielsen kuva
Ilkka Nielsen

Keväällä annoit vain kaksi viikkoa aikaa nostaa kaikki rahat pankista. Tässä nyt on istuttu muutama kuukausi rahaläjän vieressä ja odotettu. Mitään ei ole tapahtunut. On sulla surkeat profeetat.

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo

Keväällä sanoin, että JOS Kreikka tms. menee konkurssiin niin sitten kannattaa nostaa rahat pois. Mikään valtio ei ole mennyt konkkaan.

T Piepponen

JOS profetia toteutuu,

niin se toteutuu.

Jos tulee armageddon,

Niin tulee harmageddon,

eli apokalypsi,

siis maailmanloppu.

Sitten on pirut merrassa ja meri tulessa.

Nerokasta.

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo

Malttia. Maailmanloppuun on aikaa vielä yli 1000 vuotta joten ei hötkyillä. Tässä on kyse vain talousromahduksesta.

T Piepponen

Vain tuhat vuotta?

Mikä pettymysten myrkky sentään.

Talous romahdutetaan
jotta voidaan kehittää sotaa
jolla talous korjataan
väestön karsinnan ohella.

Näin toimivat jumalten luomat.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Pylväässä luki: "Jeesus hakee kohta omansa". Kuulutko valittuihin, onko kyseessä "raamatullinen aikakäsitys", vai onko kyseessä kilpaileva lahko?

Käyttäjän IlkkaNielsen kuva
Ilkka Nielsen Vastaus kommenttiin #10

Minä olen ajaessani aina havaittuani pylväässä tekstin "Jeesus tulee, oletko valmis", alentanut nopeutta ja tarkkaillut erityisesti tien reunoja ja peitteisiä alueita. Yhtään Jeesusta ei ole rynnännyt tielle.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Miksi tämän profetian saa esittää vain kerran? Antoiko Wilkerson syitä Skaksan konkurssille?

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo

En todellakaan tiedä. Leo Meller on henkilö joka tietäisi tästä paljon enemmän. Hän tunsi henkilökohtaisesti myös edesmenneen Wlikersonin.
Tärkeää on nyt kuitenkin se, että arvuuttelu siitä mikä maa on kyseessä, loppuu. Myöskin tieto siitä, että "jokin valtio Välimeren rantaviivalla..." on ollut Mellerin omaa tulkintaa ja siihen on tullut nyt täsemennys.

Tässä samasta aiheesta laajemmin: http://z3news.com/w/david-wilkerson-global-economi...

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Vaikka kuulunkin kirkkoon, en ole mikään uskovainen, enkä ole koskaan ollutkaan. Mutta olen uteliaisuudesta tutustunut viimeaikoina Leo Mellerin puheisiin Youtuben kautta ja täytyy todellakin sanoa niiden olevan äärimmäisen mielenkiintoisia. Meller on hyvä ja hypnotisoiva puhuja, sekä hän osaa loistavasti ottaa Raamatusta esille kohtia ja yhdistää niitä nykypäivän tapahtumiin. Suosittelen jokaista tutustumaan seuraaviin videoihin.

https://www.youtube.com/watch?v=gZCyOEknhg4

https://www.youtube.com/watch?v=X5dCBay50dU

https://www.youtube.com/watch?v=LNsn8ovZMWE

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Mitä ns. rahoja niistä pankeista nostellaan jos saksa menee konkurssiin, ja miksi, tai oikeastaan, miten? Jos jokin nyt ylipäätään on järisyttävää, niin sellaisia rahoja ei ole olemassakaan. Noin 3% ns. rahasta on olemassa fyysisessä muodossa, loput ovat bittejä tietokannoissa. ;O Lähde http://www.talousdemokratia.fi/tiedostot/tdflyer3s...

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

......että kirkko ja valtiovalta eivät enää vastusta homoja ja tämä johtaa täydelliseen kaaokseen.....onhan tekstiä!! Mikä on se kaaos, joka on syntynyt siitä, että aletaan hyväksyä se tosiasia, että on myös toisenlaisesti seksuaalisesti suuntautuneita ihmisiä?
Olet jyrkkä homojen oikeuksien vastustaja. Entäs jos itse olisit syntynyt homoksi, olisitko samaa mieltä homoista?
Homous ei ole kenenkään oma valinta, vaan se on synnynnäistä.

Käyttäjän IlkkaNielsen kuva
Ilkka Nielsen

Lupaava otsikko. "Vielä kerran Wilkersonista"-otsikkosi tarkasti ottaen sisältää lupauksen, jonka mukaan et tule enää tällä palstalla kirjoittamaan blogia kyseisestä herrasta. Kiitos Arto sinulle siitä.

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo

Sinä et kuitenkaan ole siinä asemassa, että määräilisit mitä kirjoitan ja mitä en.

Toimituksen poiminnat