blogi

Myös EU:n tunnustettava Jerusalem

Israelin pääministeri BENJAMIN NETANJAHU on vaatinut EU:ta tunnustamaan JERUSALEM Israelin pääkaupungiksi ja siinä vaatimuksessaan hän on täysin oikeassa!

Jos tarkastelemme Jerusalemin asemaa historian valossa niin asiassa ei pitäisi olla minkäänlaista epäselvyyttä. Jerusalem on mainittu YLI 700 kertaa TANAKissa joka on kokoelma juutalaisten pyhiä kirjoituksia sisältäen mm. VANHAN TESTAMENTIN. Sensijaan Jerusalemia ei ole KERTAAKAAN mainittu Koraanissa joka on muslimien pyhä kirja ja johon koko Islam perustuu.

Siis EI KERTAAKAAN!!!

Jerusalemin perusti Kuningas Daavid hieman yli 3000 vuotta sitten. SEN SIJAAN Islamin perustaja Muhammed ei kertaakaan edes vieraillut Jerusalemissa.

Siis EI KERTAAKAAN!!

Juutalaiset rukoilevat kasvot Jerusalemia päin. Muslimit sensijaan kasvot Mekkaa päin ja selkä Jerusalemia päin!

Jerusalem on siis selkeästi ollut yli 3000 vuotta juutalaiskansan pääkaupunki. Sensijaan se ei koskaan ole ollut minkään muun uskonnon, valtion tai järjestelmän pääkaupunki.

Nyt jäämme odottamaan EU:lta päätöstä ja linjausta tässä asiassa jonka pitäisi olla päivänselvää.


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (78 kommenttia)

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Tässä suhteessa muut EU-valtiot voisivat ottaa mallia Tsekin tasavallasta:
"The Czech Republic currently, before the peace between Israel and Palestine is signed, recognizes Jerusalem to be in practice the capital of Israel in the borders of the demarcation line from 1967.

The Czech Republic together with other EU member states, following the EU Foreign Affairs Council Conclusions, considers Jerusalem to be future capital of both states, meaning the State of Israel and the future State of Palestine.

The Ministry can start considering moving of the Czech embassy from Tel Aviv to Jerusalem only based on results of negotiations with key partners in the region and in the world."
http://www.mzv.cz/jnp/en/issues_and_press/mfa_stat...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Entäpä sitten: oli myös aika, jolloin ei koskaan ollut ollut "Suomen" valtiota.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän elehtiaho kuva
Eira Lehtiaho Vastaus kommenttiin #3

Suomalainen kansa on ollut aiemmin kuin Suomen valtio,mutta palesiinan kansa on nimetty arabeista , poliittisista syistä. Arafatin aikaan.

Englannin Mandaatinkin aikaan KAIKKI ihmiset ,jotka asuivat JOrdan-joen länsipuolelta Välimereen asti olivat Englannin Palestiinan Mandaatin -,siis Palestiinan kansalaisia , olivatpa juutalaisia, arabeja ,eurooppalaisia, ketä vain.

Roomalaisethan antoivat nimen Syria Philistea Province (josta tulee lyhennettynä Palastina) nimen Israelin maalle, kun polttivat Jerusalemin , tappoivat ja ajoivat pois maaasta juutalaiset.
Rooman Riemukaaressa onkin kuvattuna kuinka israelilaiset vangit kantavat kultaista Menoraansa , surta kynttilanjalkaa Roomaan. (Lieneekö nykyään Vatikaanin aarrekammiossa)

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #27

Kyllä siellä kaikilla oli Palestiinan passi, jos sellaista tarvitsivat.
https://www.passport-collector.com/palestine-passp...

Ja toisaalta arabeja oli alueella ennen mandaattihallinnon aloittamista moninkertainen määrä juutalaisväestöön verrattuna.
https://unispal.un.org/DPA/DPR/unispal.nsf/0/A682C...

Lopputulema lieneekin kaikkien tiedossa. Ja jos sikäläinen arabiväestö haluaa kutsua itseään palestiinalaisiksi kuten me itseämme vaikka suomalaisiksi, milläs perusteilla tuota voi moittia?

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän elehtiaho kuva
Eira Lehtiaho Vastaus kommenttiin #28

Pakestiinalaiset käyttävät tuota nimikettä häivyttääkseen Israelin historiaa, väittäen Temppelivuoren , Länsimuurin--Itkumuurin , Hebronissa olevien patriarkkojen hautamuistomerkkien ,Jeesuksen syntymäpaikan Betlehemin , jopa Jeesuksen Kristuksen olleen palestiinalainen , näin julistaern YK:ssa niiden kuuluvan tulevaan Palestiinan valtioon.
ESim Jeesuksen aikaan Israelin maa oli Israelin maa , vaikka Rooma miehittikin sitä .
Palestiinalaiset hakivat Unescon maailmanperintökomitealta näitä Palestiinan perintökohteiksi.
Näin he saisivat nämä kaikki omaan tulevaan valtioonsa .

Saksa on nyt tietojen mukaan vaatinut Kuolleen meren lähelta Qumranista 1947 löydettyjä papyryslääröjä palestiinalaisille.
Näissä kääröissä on esim Jesajan kirja kirjoitettuna, Jeesuksen ajalta , jolloin Qumranissa asui juutalainen essealaisyhteisö.
Qumran on Juudean aluetta.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #39

Niinhän nuo kaikki taitavat sijaita (miehitetyillä) palestiinalaisalueilla, joten aika luonnollista, että palestiinalaiset ovat asialla. Mutta ovatko sittenkään?
http://whc.unesco.org/en/list/148

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Helsinkikin on raamatulle ja koraanille täysin tuntematon paikka ja silti se on meidän piäkallon paikka. Kalevalassa on jotain mainintoja paikoista, mutta koska en ole lukenut kokonaan eeposta, niin en voi vaatia jotain paikkaa pääkaupungiksi, vai miten se on....ai niin Tapiola mainitaan ainakin A. Kiven runoissa.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Arto, tiedät varmaan paremmin, mutta onkos se Raamatussakin, että Jerusalem tulee kompastuskiveksi? Näin muistelisin.

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo

Kyllä. Sakarian kirja 12:2. puhuu juuri tästä asiasta.

Elämme Raamatun mainitsemia lopun aikoja. Eli aikaa juuri ennen Jeesuksan paluuta. Sitä ennen tapahtuu monia hirvittäviä asioita mm. Antikristuksen nousu. Mutta myös koko maailman huomio kiinnittyy Jerusalemiin ja valtioiden tulee tehdä päätös puolesta tai vastaan. Eli moni valtio tulee "kompastumaan" tai musertumaan tämän kysymyksen edessä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Jeesus itse väitti eläneensä lopun aikoja. Ensin hän oletti itse elävänsä Jumalan valtakunnan tullessa. Myöhemmin hänen julistuksensa muuttui ja tuolloin hänen mukaansa hänen jotkut hänen opetuslapsistaan olisivat vielä elossa maailman lopun koittaessa.

Lopun ajat ovat nyt kestäneet yli 2000 vuotta ja jatkuvat vielä luultavimmin tuhansia vuosia eteenpäin. Kristillisen kirjallisuuden suurin epäkohta on tuo lopun ajan venyminen luvattoman pitkäksi.

Jätetään tuo lopun ajan tuomioapostoliutesi taakse ja keskitytään tulevaan. Miten tulkitset mainitsemassasi jakeessa mainitun Juudan joutumisen ahdinkoon? Juudahan lakkasi olemasta valtio 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

Jerusalemin piirittäminen on Raamatun mukaan määrä tapahtua. Miten Jerusalemin tunnustaminen auttaa asiassa? Eikö Jerusalemin tuho ole Raamatun mukaan väistämätön seuraus, teemmepä mitä tahansa?

Miten tulkitset, että meille suomalaisille tai Euroopalle kävisi huonosti, jos emme tunnustaisi Jerusalemia Israelin pääkaupungiksi? Ei kai tässä voi käydä niin, että Arto Lehkamon taivaspaikka menisi amerikkalaisille tässä tapauksessa?

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo Vastaus kommenttiin #14

Jeesuksen julistus ei ole muuttunut piiruakaan. Alussa oli Sana ja kaikki on luotu Sanan kautta. Raamatussa on salaisuuksia jotka avautuvat vasta näinä lopun aikoina mitä nyt elämme. Pyhä pyhittyy edelleen ja saastainen saastuu sensijaan toteutuu silmiemme edessä homolakeina ja kirkon maallistumisena.

Lopun ajat ovat jatkuneet juuri niin pitkään kuin on pitänytkin. Jos katsomme Nebukadnessarin kuvapatsasta josta on puhuttu profeetta Danielin kautta niin näemme, että historian saatossa jokainen valtakunta on toteutunut. Itä - ja Länsi--Rooma olivat lantio ja jalat. Enää on jäljellä kymmenvaltioliitto joka muodostunee nykyisen EU:n alueelle. Siis varpaat. En usko Suomen olevan mukana tässä liittovaltiossa, jota esim. Merkel tuntuu kiivaasti ajavan.

Lisäksi Raamattu sanoo, että lopun aikoina tulee pilkkapuhujia kyseenalaistamaan Jeesuksen toisen tulemuksen lähestulkoon juuri noilla sanoilla mitä sinä olet tänne kirjoittanut, eli tässäkin suhteessa Raamattu on hämmästyttävän tarkka!

Mitä tulee siihen, että jotkut Jeesuksen opetuslapset olisivat elossa Jeesuksen toisen paluun ( ei siis maailmanlopun, johon on aikaa yli 1000 vuotta ) aikoihin niin tämä on jälleen yksi Raamatun salaisuuksista, jotka aukeavat vasta näinä aikoina enkä lähde sitä avaamaan tai aprikoimaan.

Lainaus eräästä julkaisusta:Johannes Kastaja täytti osaltaan profeetta Malakian profetiaa Eliasta, joka lähetetään Israelille julistamaan Messiaan saapumista, mutta Johannes ei vielä asettanut kaikkea kohdalleen Israelin kannalta katsoen, eli palauttanut Israelia takaisin Jumalansa yhteyteen. Tuleeko Elia siis vielä uudestaan saattamaan Malakian profetian loppuun?

Oma arvaukseni on, että tulee.... Joten Jumalalla on salaisuutensa jotka toki on Raamatussa ilmoitettu mutta ne avautuvat vasta oikeaan aikaan.

Jerusalem on tuhoutunut muistaakseni n. 60 jkr. Nyt sen muurit on jälleen rakennettu, Israelin valtio perustettu ja lopunajan kello on jo 70 vuotta juossut. Tulemme lähivuosian ( kuukausina ) näkemään juutalaiskansan paluun kaikkialta maailman ääristä Israeliin ja tulemme näkemään Raamatun profetioiden toteutumisen kirjaimellisesti.

Tulemme näkemään myös nk. Pedon merkin joka henkilöityy johonkin henkilöön hyvin voimallisesti ja uskon tämän henkilön olevan jo maailman poliittisella tai hengellisellä näyttämöllä. Pedon merkki on joko siru tai muu tunniste joka laitetaan ihmisen käteen tai otsaan joko näkyviin tai ihon alle. Kaikki valmius tähänkin on jo olemassa.

On siis vain ajan kysymys enää milloin armon ovi suljetaan ja meille pakanoille pelastuminen käy mahdottomaksi. Näihin aikoihin alkanee myös viimeinen vuosiviikko jolloin on juutalaisten pelastuksen aika ja tämän jakson lopulla Jeesus palaa kahtia haljenneelle Öljymäelle.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen Vastaus kommenttiin #17

"On siis vain ajan kysymys enää milloin armon ovi suljetaan ja meille pakanoille pelastuminen käy mandottomaksi."

Mistähän meidän pitää pelastua.

Mistähän tiedät, että maailmanloppu tulee tuhannen vuoden päästä.Täysin huuhaata koko juttu. Maapallo on ollut jo 13 miljardia vuotta olemassa.

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo Vastaus kommenttiin #22

Raamattu ilmoittaa selkeästi, että klun Jeesus tulee takaisin hän perustaa maanpäällisen tuhatvuotisen valtakunnan. Vasta tämän jälkeen tulee loppu. Eli YLI 1000 vuotta on maailman loppuun. Simple as that........

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen Vastaus kommenttiin #38

Ja sinä uskot kaiken tuon minkä kirjoitit!!! Kyllä se on niin, että maapallo porskuttaa vielä miljoonia vuosia.

Ps miksi se kestää vain tuhat vuotta. Mikä sen sitten lopettaa. Saattaa asukkailla olla aika ankeaa se viimeinen vuosi. Räjäyttääkö Jeesus sitten koko homman taivaan tuuliin.
Valaiseppas vähän selkokielellä lopun ajan tapahtumat.

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo Vastaus kommenttiin #45

Meillä uskovilla on tapana puhua liikaa nk. "Kaanaan kieltä" mutta yritän pitäytyä aika lailla perusasioissa. Kaikki tämä löytyy RAAMATUSTA:
Viimeinen vuosiviikko, josta profeetta Daneil puhuu VT:ssä ei ole vielä alkanut ja yksi vuosiviikko on seitsemän vuotta. Tulkinnasta riippuen Jeesus tulee joko tämän "vaivanajan" ( Jacobs trouble) alussa, puolessa välissä tai lopussa. ( Pre-, mid- ja posttribulatiivinen tulkinta) Antikristus ( tosi paha ihminenn nk. kadotuksen lapsi - a son of Perdition ) korottaa itsensä tänä aikana jumalaksi ja pakottaa palvelemaan itseään kuoleman uhalla. Ihmisiin asennetaan Pedon merkki joko oikean käteen tai otsaan. Kukaan ei saa ostaa eikä myydä ilman merkkiä. Hän asettuu Jerusalemiin ja siellä olevaan temppeliin, jota vielä ei ole rakennettu. ( suunnitelmat ja piirustukset ovat jo.) Antikristus lakkauttaa teurasuhrin ym. juutalaiset temppelimenot ja hallitsee sieltä käsin 3,5 vuotta mutta lopulta saa surmansa ilman ihmiskättä. Tänä seitsenvuotisena jaksona maailmaa kohtaa aivan uskomattomia tuomoita: ensin tulee sinetit jotka ovat "neljäsosatuomioita"( mm. 1/4 ihmiskunnasta kuolee ym.) Sitten pasuunat jotka ovat nk. "kolmasosatuomioita jolloin mm. 1/3 jäljelläolevista ihmisistä kuolee. Viimeisenä tulevat Jumalan vihan maljat jotka kruunaavat Jumalan tuomiot pahalle ihmiskunnalle. Lue itse Ilmestyskirjasta mitä kaikkea tuona HIRVITTÄVÄNÄ ajanjaksona tapahtuu! Huom! ENNEN tätä seitsenvuotista jaksoa alkaa jo tapahtua kaikennäköistä.... ruttoa, nälänhätää ja suuria maanjäristyksiä, joista Jeesus puhuu evankeliumeissaan. Seitsenvuotisen jakson lopussa Jeesus tulee fyysisesti takaisin öljymäelle, joka on haljennut kahtia. Kristittyjen ylöstempaus on taphtunut tätä ennen joko siis alussa, keskellä tai aivan loppupuolella seitsenvuotista jaksoa - ennen kuitenkin vihan maljoja; koska Raamattu lupaa pelastaa meidät tulevalta vihalta. Ylöstempauksesta on huomioitava, että Jeesus tulee siis pilviin meitä kristittyjä vastaan mutta EI VIELÄ KOSKETA MAATA JALOILLAAN ja Hän vie meidät taivaaseen nk. "Karitsan häihin." Me olemme siis "morsian" ja Kristus on "ylkä." Vasta tämän seitsenvuotisen jakson lopussa Jeesus tulee siis pysyvästi tänne alas. Antikristus surmataan; Saatana sidotaan 1000 vuodeksi eikä mitään pahaa maailmassa tapahdu. Ihmiset elävät siis koko tuon 1000 vuotisen jakson Jeesuksen kanssa täällä alhaalla maan päällä. 1000 vuoden lopulla Saatana päästetään taas vapaaksi ja hän alkaa villitä kansoja yltympäri ja käydään lopullinen taistelu hyvän ja pahan välillä: Harmagedon! Tämän jälkeen Saatana joukkoineen heitetään tuliseen järveen pahuuden enkeleiden ja demonien kanssa. Sinne joutuu myös suuri osa maapallon ihmisistä. Jeesus puhuu kaidasta ja laveasta tiestä. Moni kulkee laveaa tietä, mutta harva kaitaa. Näiden tuhannen vuoden jälkeen Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan jossa vanhurskaus asuu. Tämä maapallo siis jää asumattomaksi tai tuhoutuu.
Toivottavasti sait jotain käsitystä tästä.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen Vastaus kommenttiin #47

En tiedä itkeäkö vai nauraa. On sen tasoista huuhaata koko juttu. Uskotko sinä aikuinen mies ihan oikeasti tuohon, mitä kirjoitit.Kyllä minun on pakko sanoa, että onhan tuo tarinasi ihan höpö höpöä.

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo Vastaus kommenttiin #48

Kaikki tämä löytyy Raamatusta. Siihen joko uskoo tai ei.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen Vastaus kommenttiin #51

Voiko tuollaista vielä 2000 luvulla joku uskoa, hämmästyttävää!!!!!!!!!!järkyttävää!!!

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo Vastaus kommenttiin #52

Miljoonat ja taas miljoonat uskovat! Esim. helluntaiherätys on maailman nopeiten kasvava uskonliike. Myös Afrikklaista perää oleva Repentance & Holiness kasvaa rajusti nykyään.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen Vastaus kommenttiin #53

Ajatteleppas hyvä mies kaikella kunnioituksella tuota 47 kohdan kirjoitusta. Eikö se aikuisten oikeesti ole huu haata. Uskotko sinä ihan oikeasti kaiken tuon tapahtuvan. Voit olla siitä 100 % varma, että noin ei tule käymään, vaan elämä jatkuu satoja tuhansia vuosia eteenpän. Tämä on se TOTUUS. Mutta voihan sen elämän toki noinkin kuluttaa.

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo Vastaus kommenttiin #54

Siis Raamattu ja Raamatun ilmoiutus on mielestäsi huuhaata? Mutta sensijaan sinun ilmoituksesi on totuus. Huh huh....kuinka joku uskoa noin vielä 2000-luvulla???

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen Vastaus kommenttiin #55

Tässä asiassa ei liene epäselvää kumpi mielipide on loppupelissä oikeassa. Maapallo on ollut 13 miljardia vuotta jo olemassa, eikä sitä jokin jeesus hävitä. Te uskovaiset tulette pettymään suuresti. Sitä ikuista paratiisia kun ei vaan ole missään.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #56

No, Maapallo on ollut olemassa alle 4,6 miljardia vuotta. Nuori kuin mikä.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen Vastaus kommenttiin #58

Totta, en tiedä mistä tuli tuo 13. Pahoittelen virhettä, mutta ikää on.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #59

Olisiko tuo "13" luiskahtanut maailmankaikkeuden iästä joka lienee nykytietämyksellä n. 13,8 miljardia vuotta.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #47

Lehkamo uhkaa antikristuksen lopettavan teurasuhrin. Minä olen luullut, että sen teki jo Jeshua al Nasreth (suom. Jeesus Nasaretilainen). Oliko hän siis oikea antikristus?

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen Vastaus kommenttiin #47
Käyttäjän PetriFriari kuva
Petri Friari Vastaus kommenttiin #47

#47. Kuulostaa ihan tuon ajan Star Wars -tarinalta. Sen sepittäjällä on ollut vilkas mielikuvitus.

Mutta Lehkamo, palaisin kommenttiini 26, johon et ole vastannut: Olet vankkumaton homouden vastustaja ja samalla suuri Israelin ihailija. Etkö näe ristiriitaa siinä, että ilmapiiri Israelissa on hyvin homomyönteinen?

Päättelin kirjoituksestasi, että Palestiinalla ei mielestäsi ole olemassaolon oikeutusta. Olenko ymmärtänyt oikein? Onko näkemys yleinen uskovien keskuudessa?

Silmiini osui eilen lehtijuttu mainitsemastasi kokouksesta, jossa Netanjahu oli vaatinut EU:ta tunnustamaan Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Jutun mukaan Portugalin ulkoministeri oli vastannut Netanjahulle, että hänen maansa hallitus "on äärimmäisen iloinen sinä päivänä, jona se voi tunnustaa Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ja siirtää edustustonsa Tel Avivista sinne, sillä tuo on juuri sama päivä, jona Portugali voi tunnustaa Jerusalemin myös Palestiinan valtion pääkaupungiksi ja siirtää Palestiinan-edustustonsa Ramallahista Itä-Jerusalemiin". Näihin sanoihin on varmasti kaikkien helppo yhtyä.

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo Vastaus kommenttiin #60

Yhtälailla Israel saa tuomionsa homouden hyväksymisestä kuin mikä tahansa muu valtio. Ei ole koskaan ollut Palestiina-nimistä valtiota. Arabit omistavat Lähi-Idästä 99,6% ja Israel 0,4%. So called "Palestiinalle" köytyy maata ja tilaa yllin kyllin. Raamatussa on määritelty Israelin rajat ja ne pitävät.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #61

Aina vaan järkyttävämmiksi menevät nämä Lehkamon jutut. Vai löytyy palestiinalaisille sijaa jostakin muualta kuin kotoaan? Eikö sitten juutalaisille, vaikka Amurilta tai Madagaskarilta. Amurilla on jo autonominen aluekin heille valmiina ja tilaa piisaa.

Mutta mistä löytyisi meille tilaa kun Raamatussa ei meille tätä länttiä ole annettu? Meitä ei ilmeisesti ole olemassakaan.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #62

Eipä muuten Trumpin liike ole ihastuttaunut paikallisia kirkonmiehiäkään.
https://www.lpj.org/heads-local-churches-send-lett...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän PetriFriari kuva
Petri Friari Vastaus kommenttiin #61

#61. Enpä lähtisi vetämään valtakuntien rajoja sellaisen viiteasiakirjan pohjalta, joka sisältää kommentissa 47 siteeraamasi kaltaisia juttuja.

Mutta hei, entäpä jos se, että Jerusalemia ei ole kansainvälisesti tunnustettu Israelin pääkaupungiksi, onkin juuri Jumalan rangaistus siitä, että israelilaiset ovat niin homomyönteisiä? Ja jos antikristus onkin Trump, joka kaikkien muiden temppujensa ohella yrittää tahallaan sekoittaa pakkaa muka tunnustamalla Jerusalemin pääkaupungiksi? Olenko oikeilla jäljillä?

Mutta vakavasti puhuen, homous ei ole synti, sillä siitä ei ole kenellekään sen enempää haittaa kuin heteroseksuaalisuudestakaan. Niin on myös arkkipiispa Mäkinen sanonut. Se on osa luonnonjärjestystä, eli "kaanaan kielellä" (kuten sinä sanot) osa Jumalan luomistyötä. Tuomitessaan homouden uskovaiset siis tuomitsevat Jumalan luomistyön.

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo Vastaus kommenttiin #72

Mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi. Näin sanoo Raamattu. Jumala ei ole homoutta luonut vaan ihminen on itse valinnut sen ja saa siitä palkkansa.

Mutta jos kerrankin yrittäisin Petrin kanssa puhua vakavasti.....mitä tulee Trumppiin Antikristuksena, niin onhan sekin toki mahdollista. Ylipäätään on aika haastavaa alkaa arvella Antikristuksen henkilöllisyyttä. En kyllä usko sen olevan Trump, mutta hänen vävypoikaansa sensijaan monet epäilevät ja arvelevat. Toisaalta Antikristukseksi on arveltu jokaista Amerikan, Iranin ja Irakin presidenttiä viimeisen 40 vuoden ajan. Samoin monia muita - jopa Walt Disneytä!!!!

Käyttäjän PetriFriari kuva
Petri Friari Vastaus kommenttiin #74

#74. No mikä on, Lehkamo, kun poistit kommenttini 75?

Käyttäjän PetriFriari kuva
Petri Friari Vastaus kommenttiin #74

Hei, mutta sinähän olet poistanut kommentistasi 74 viimeisen kappaleen! Tulitko katumapäälle vai pelkäsitkö, että homovastainen rintama alkaa rakoilla?

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo Vastaus kommenttiin #78

Mielestäni ajauduttiin vain pois aiheesta. Minun mokani - ei sinun.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen Vastaus kommenttiin #47

Kerroppas tyhmälle kysyjälle, että missä se Jeesus on piileskellyt jo 2000 vuotta. Niinkuin tiedät ei tuolta avaruudesta ole löytynyt mitään paratiisia. Avaruutta on tutkittu sen verran, että jos se paratiisi jossain on, niin kyllä se olisi havaittu.

" taivaaseen nk karitsan häihin. Mikähän lienee hääpaikan osoite. Kerro missä se paratiisisi on tuolla taivaassa.

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo Vastaus kommenttiin #64

Kukaan ei ole tutkinut avaruutta 135 miljoonan valovuoden päähän aina etäisimmälle galaksille asti. Sinä tutkit ylipäätään kaikkea olevaista ihmisviisaudella ja omalla järjelläsi ja tieteen saavutuksin. Jumala on omnipotentti, joka ylittää maailman suurimman ja tehoikkaimman tietokoneen älyn satamiljoonakertaisesti. Mikään fysiikan laki ei sido Jumalaa ja hänenllä on käytössään enemmän ulottuvuuksia kuin meidän tuntemamme. Sanoohan jo Raamattukin, että Jumalan tiet ovat paljon korkeammat kuin meidän ihmisten. Jumala ei ole sidottu ihmisvartaloon eikä mihinkään kehikkoon, kaavaan tai formulaan. Onhan Hän kuitenkin Jumala joka meidät on luonut. Me emme ole luoneet Häntä.
Kuningas Salomo sai aikoinaan ylivertaisen viisauden, mutta en usko hänenkään pystyneen ymmärtämään mailmankaikkeudesta kuin muutaman prosentin.
Vaikka maailmankaikkeus on siis verrattoman laaja on Jeesus lähempänä meitä jokaista ihmistä enemmän kuin luulemmekaan, eikä hän myöskään piileksi. Hän odottaa vain meidän ottavan yhden askeleen; se on, että pyytää Häntä asumaan sydämeemme. Tätä kutsutaan kansankielellä uskoontuloksi. Raamattu sanoo sitä uudestisyntymiseksi. Jopa Raamatussa Nikodemus ihmetteli, miten ihminen voi uudesti syntyä - pitääkö hänen mennä takaisin äidin kohtuun? Monet uskonnot ilmoittavat "tuntevansa tien" mutta Jeesus ilmoittaa olevansa Tie, Totuus ja Elämä. Eikäkukaan voi päästä taivaaseen ilman Jeesusta, ilman tuota tietä. Raamattu ei ole koskaan suhtautunut aikaan kuten moni muu uskonto, että se on jatkuvaa, ikuista ja loppumatonta. Raamattu puhuu alusta ja lopusta eli Raamatun aikakäsitys on jana - etenkin meille ihmisille. Silti Jumala luo "lopun" jälkeen uudet taivaat ja uuden maan ja siitä ajasta Raamattu kertoo hyvin niukasti. Tuhatvuotisesta valtakunnastakin on loppujen lopuksi aika vähän mainintoja Raamatun Uudessa Testamentissa. Mutta pian alkavasta "lopuna ajan" 7-vuotisesta jaksosta on riittävästi tietoa jotta ihmiset voisivat ymmärtää missä ajassa elämme. Jumala ei pelaa pelejä kanssamme vaan tekee asiat hyvin selviksi. Hän haluaa pelastaa jokaisen, mutta ilman uskoa ei kukaan ole otollinen. Uskomaton kun katsoo nykyisiä ajan tapahtumia, sanoo, että kaikkea tätä on aina ollutkin ja tulee olemaan. Uskovainen nostaa päänsä ja valmistautuu Raamtun ohjeiden mukaan ylösottoon. Jeesus on tulossa takaisin!

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #66

Ymmärätkö, miten lähellä 135 miljoonan valovuoden etäisyys on? Kun noin 13,8 miljardista vähennetään 135 miljoonaa, saadaan noin 13,7 miljardia.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen Vastaus kommenttiin #66

En viitsi enää jatkaa tätä muuta kuin toteamalla, miten naurettavaa on uskoa kaikkea sitä, mitä Lehkamo on tuonut esille, ja mitä Raamatussa lukee. Ihmettelen, miten ylipäätänsä jokin voi tuollaiseen uskoa.Voi voi. On sataprosenttisesti huu haata koko Raamatun sadut.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #66

Lehkamo väittää jumalaansa, Jahwe(?), omnipotentiksi. Onko hän siis ratkaissut teodikean (lat. theodicaea)?

(Huom: n.s. "vapaa tahto" ei toimi vastauksena koska silloinkin paha olisi luojahengen luoma ja todistettavasti meillä ei ole vapaata tahtoa)

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo Vastaus kommenttiin #69

Raamatun mukaan saatana on langennut enkeli Lucifer ja hänellä omomat joukkonsa. Mutta Jumala on kaiken yläpuolella ja kerran tuomitsee kaiken. Vaikka maailmassa on näennäisesti hyvän ja pahan taistelu, ei tilanne ole tasavertainen. Paha on jo kukistettu Golgatalla ja saatana tietää, että hänen aikansa on loppumassa ja siksi hän riehuu nyt kuin viimeistä päivää tämän maallistuneen ja langenneen yhteiskunnan viimeisinä päivinä. Siksi me kirstityt odotamme ylöstempausta, 1000-vuotista ja lopulta uusia taivaita ja uutta maata jossa vanhurskaus asuu ja jossa ei enää ole pahuutta.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #70

... ja tämä oli vastaus mihin? Ei kuitenkaan esittämääni kysymykseen sillä Luciferuskin lienee Jahwen luoma, siis tarinanne mukaan.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen Vastaus kommenttiin #70

Onnea vaan sitä odotellessanne. Mitä meinaat touhuta ne tuhat vuotta siellä uudessa taivaassa. Saattaa varmaankin joskus yllättää tekemisen puute. Harmi kun en sinne pääse......

Käyttäjän PetriFriari kuva
Petri Friari Vastaus kommenttiin #17

#17. “(…) saastainen saastuu sensijaan toteutuu silmiemme edessä homolakeina (…)”

Lehkamo, mitä mieltä olet siitä, että Israelissa suhtautuminen homouteen on hyvin vapaamielistä? Israel tunnustaa ulkomailla solmitut sateenkaariliitot, ja esimerkiksi Tev Avivissa homoskene lienee hyvin näkyvä. Eipä olisi ihme, vaikka avioliiton solmiminen myös kotimaassa laillistettaisiin aikanaan.

Israelin hallitus kertoo ylpeänä suvaitsevaisuudestaan:

http://mfa.gov.il/MFA/IsraelExperience/Lifestyle/P...

Ja maa toivottaa HLBT-matkailijat avosylin tervetulleiksi:

https://igoogledisrael.com/world-gay-capital-tel-a...

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #17

Jeesuksen julistus ei ole muuttunut piiruakaan.
............

Jumalahan sanoi että juutalaiset saavat Israelin maan JOS he pitävät Jumalansa kanssa tekemän liiton. Sitä juutalaiset eivät ole pitäneet. He eivät usko Jeesukseen.

Siinä mielessä tuntuu kummalliselta, että jotkut kristityt kannattavat juutalaisten tekemää syntiä eli Palestiinan miehitystä mikä ei heille Raamatun mukaan edes kuulu.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #17

Varmaan tiedätkin, Arto, kummassa uskonnossa Jeesus on tärkeä profeetta: juutalaisuudessa vai islamissa?

Käyttäjän elehtiaho kuva
Eira Lehtiaho Vastaus kommenttiin #14

Ei Jeesus väittänyt elävänsä lpoun aikoja.
Laitatko Uudesta Testamentista kohdan jossa tästä kerrotaan?
Hän ENNUSTI, siis ILMOITTI mitä tapahtuu ennen tämän aikakauden loppua- (Matteuksen evankeliumi luku 24)
Ensin hän kertoo silloisen temppelin tulevan hävitetyksi( tapahtui Rooman tuhotessa Jerusalemin v.-7o)
Sen jälkeen Jeesus meni Öljymäelle ja oppilaat kysyivät siellä häneltä :" Milloin se tapahtuu ,mikä on sinun tulemisesi ja tämän aikakauden päättymisen merkki?"

Jeesus kertoi tulevien sotien , maanjäristysten , ,luonnonmullistusten olevan synnytystuskien alkua, siis vain edeltävän varsinaista aikakauden päättymistä.
Jae 14:"Tämä valtakunnan evankeiumi julistetaan kaikille kansoille , ja sitten tulee loppu"
SEn jälkeen jatkaa:"Kun näette hävityksen kauhistuksen , josta profeeta Daniel puhuu, seisovan pyhässä paikassa, ...paetkoon vuorille,"( tuo kauhistus on Antikristus , hän menee uudelleen rakennetavaan Jerusalemin temppeliin ja julistaa olevansa Jumala )
Jakeet 21-22 " Sillä silloin on oleva suuri ahdistus jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta tähän asti, eikä tule koslkaan olemaam.
Ja ellei niitä päiviä lyhennettäisi, ei mikään liha(ihmiset ja eläimet) pelastuisi, mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään"

Voi hyvin kuvitella laajamittista atomisotaa tässä kohti.

Siis Jeesus ENNUSTI l0poun aikaa .

Käyttäjän PetriFriari kuva
Petri Friari

#8. Taitaa pikemminkin käydä niin, että Lehkamo saa odottaa lopun aikoja maailman tappiin saakka.

Mitä taas tulee Jerusalemin tunnustamiseen Israelin pääkaupungiksi, niin se on periaatteessa hyvä ajatus edellyttäen, että Itä-Jerusalem tunnustetaan itsenäisen Palestiinan pääkaupungiksi.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Hyvin ennustettu.Jerusalemin ongelma syntyi vasta 100 vuotta sitten.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Avaatko mielipidettäsi ja perusteletko käsityksesi, kiitos.

Käyttäjän elehtiaho kuva
Eira Lehtiaho

"Kaikki jotka sitä nostavat ,repivät pahoin itsensä", on päätös tuosta "kampeamisesta"

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

AL: "Myös EU:n tunnustettava Jerusalem"

Tämän olisi pitänyt olla päivänselvä asia jokaiselle nykyisen EU:n jäsenvaltiolle Israelin itsenäistymisen jälkeen, jolloin uusi valtio valitsi pääkaupungikseen Jerusalemin.

Valtioita tunnustetaan, pääkaupunkeja ei. Jokaikinen valtio tässä maailmassa valitsee itse pääkaupunkinsa. Tästä globaalista periaatteesta on tehty poikkeus vain yhden valtion eli Israelin suhteen, kyse on kaksoisstandardista. Yhdysvaltain periaatteellinen tunnustus liittyy maan aikeeseen siirtää Israelin suurlähetystönsä kansainvälisesti kiistattomaan Jerusalemin läntiseen osaan, jolloin mitään syitä mihinkään mellakointiin tai protestointiin ei ole kenelläkään (ellei sitten ideana ole, että mikään osa Jerusalemista eikä kenties koko maasta kuuluisi Israelille) - EU:n on syytä, jos se (kerrankin) haluaisi näyttäytyä edes jotenkin tasapuolisena toimijana pitkäaikaisen Lähi-idän kiistan suhteen, tunnustaa itsestäänselvyys: Jerusalem on Israelin pääkaupunki.

Muutamien valtioiden suurlähetystöjä on ollut Jerusalemissa ja muutamilla muilla on/on ollut aie siirtää omansa sinne. Mm. Costa Rican suurlähetystö sijaitsi aiemmin Jerusalemissa.

Mikä sitten on vuosikymmenten myötä muuttanut eri valtioiden ja blokkien (kuten nykyinen EU) suhtautumista? Öljykriisi oli merkittävä käännekohta, jonka myötä moni Afrikan maa muutti suhtautumistaan Israeliin, samoin monet Euroopan maat, kuten esimerkkinä Hollanti (öljyhanat kiinni ja maan äänestystapa YK:ssa saatiin "oikeaksi"), kasvaneet länsimaiden muslimivähemmistöt, joiden sisällä on aina enemmän tai vähemmän myös islamisteja, nyttemmin terrorin pelko, islamvaltaisten maiden suuret väestöt ja niin muodoin merkittävät (ainakin potentiaaliset) markkinat.

Monien Afrikan maiden kanssa Israel on muodostanut uudelleen yhteyksiä ja Israelin etenkin maataloustekninen osaaminen on arvostettua, samoin esimerkiksi Intia on Israelille suuri kauppakumppani kuin on kasvavassa määrin myös Kiina. Tämä kaikki ei kuitenkaan, ainakaan toistaiseksi, heijastu näiden maiden linjauksissa Lähi-idän kiistan suhteen - eikä myöskään suurlähetystön sijoittamisessa.

Ainoa oikea paikka minkä tahansa valtion suurlähetystön sijainnille Israelissa on Jerusalem. Muu on kaksoisstandardia.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Tuossa tosiaan olet oikeassa, maita tunnustetaan mutta maat valitsevat itse pääkaupunkinsa.

Siltä osin olen kyllä eri mieltä, että suurlähetystön(kään) ei ole pakko olla pääkaupungissa. Usein varmaan on mutta siihen ei kai ole mitään ehdotonta pakkoa. Vuosi sitten jouduin käymään pari kertaa Indonesian suurlähetystössä. Se nyt on vielä Helsingin puolella mutta mitään oleellista eroa en olisi havainnut, vaikka se olisi ollut Espoon puolellakin. Ehkä noin minuutti eroa matka-ajassa. Kai se suurlähetystönkin paikka kannattaa valita asioiden hoitamisen ja kustannusten kompromissina...

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Arto haluaa siis myös Suomeen ja Eurooppaan samanlaisia tulipaloja kuin Kaliforniassa tai hurrikaaneja kuin Meksikonlahdella tai USA:n etelä- ja itärannikolla?

Herra Sebaotilla kun on kuulemma sellaisia tapana lähettää kun häntä vastaan käy, ja hän on kiivaalla tuulella!

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo

Haluan Suomen tekevän Raamatullisen ratkaisun eikä kompastuvan. Kun toimimme Raamatun mukaan saamme siunauksen. Aina!

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Kun toimimme Raamatun mukaan saamme siunauksen. Aina!
...........

Ikuinen sotatila sinne on saatu. En tiedä yhtäkään konfliktia mikä olisi ratkaistu uskonnon avulla, tiedätkö sinä?

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Minua luuvalo rienaa ja leini kalvaa. Mahtaako olla herra Sebaot, tuo kiivas ja kiukkuinen, asialla? Mahtaa Jahwe kiukuspäissään kostaa kun olen joskus, tai oikeastaan aika useinkin, jonkun poikkipuolisen sanan hänestä näppäimistöltäni heittänyt? Kuni lempeä lammaspaimen on hän minuun kihdin tartuttanut ja nuljauttanut yhden selkänikaman paikoiltaan, ihan vain opiksi ja ojennukseksi?

Iskeekö hän minua jatkossa salamalla päähän ja hukuttaa rakeisiin ja heinäsirkkoihin jos en tee parannusta hullutuksistani?

No, aikuistenoikeasti: vitsivitsivitsi. Tiedän rikkoneeni alaselkäni lapsuudessa liialla kaatuilulla mäkeä suksilla laskiessani ja myöhemmin herkutellut liikaa pienillä suomuineen syötävillä kaloilla, erilaisten eläinten nahkalla, sisäelimillä ja meren elävillä kera hyvän olvin. Niistä nyt vanhemmalla iällä saan kärsiä seuraamuksia eikä niinkään arkaaisten kansantarinoiden paranormaalien heerosten oikuttelusta.

Käyttäjän jussikeskinen kuva
Jussi Keskinen

Raamatullisesti Jerusalen on jakamaton kaupunki. Se on kaupunki joka tulee kompastuskiveksi ja niin näyttää nyt käyvän. Elämme juuri niitä aikoja.

Yli miljardi kristiuskoista tietää tämän poislukien pari tähänkin blogiin kirjoittanutta. He eivät tiedä.

Kirjoitin jotain blogissani; http://jussikeskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2473...

Ote kirjoituksesta. " Olen ymmärtänyt, että Koraani ei mainitse yhtään kertaa mitään Palestiinasta tai Jerusalemista. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Raamattu sen sijaan kertoo monessa kohtaa, että Jerusalem on kaupunki, jota ei saa jakaa. Jerusalemin jakaminen on syntiä ja kapinaa Jumalaa vastaan, koska Jerusalemin tulee olla jakamaton juutalaisten kaupunki. Raamattu myös kertoo, että Lähi-idän kysymykseen tulee lyhytaikainen rauha, joka on kuitenkin valmistautumista suureen sotaan.

Jos, ei kykene näkemään, että kyseessä on hengellinen taistelu, ei voi nähdä tilannetta lainkaan. Oikeastaan koko maailmassa kaikki taistelut ovat hengellisiä ja ne käydään ajattelutapojen välillä."

En kirjoita, että olisin oikeassa mutta kirjoitanb raamatullisen näkemyksen pohjalta. Olen lukenut Kalevalan , hyvä kirja , mahtavat tarinat. Mahtavia tarinoita on kirjoitettu paljon mutta on vain yksi evankeliumi, yksi Raamattu, joka ilmoittaa, että Jerusalem tulee väkikiveksi maailman kansoille. Blogissani kirjoitin sen, minkä arvelen olevan viimeinen sytyke suursodalle - eli sen, että Trump ei ole luopunut kahden valtion mallista ja tämä hiertää maailman palamaan.

Eli teit niin tai näin - profetia Jersualemista näyttää toteutuvan.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Jos, ei kykene näkemään, että kyseessä on hengellinen taistelu
..........

Heh, Jumala taistelee saatanaa vastaan Jerusalemissa :)

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Jospa EU:kin noudattaisi ihan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia. Ne kun ovat voimassa olevaa kansainvälistä lakia, toisin kuin muinaisten seemiläisten paimentolaisten folkloristisnen tarinaperinne.

Käyttäjän elehtiaho kuva
Eira Lehtiaho

Nuo "paimentolaiset"osasivat kirjoittaa ja lukea 3000 vuotta sitten.
He ovat arvostaneet sivistystä,koulutusta ,siksihän suuri osa Nobel-palkinnon
saajista on jutalaisia.
Milloinkas se Agricola loikaan perustan Suomen kielelle?

Niin mitäs luolissa asuvia metsäläisiä suomalaiset olivat silloin kun juutalaisten esi-isät ,Abraham , Isak ,Jaakob elivät karjataloudesta.
Raamatussa kerrotaan Abrahamin olleen rikas, paljon palvelusvökeä, karjaa, (joka oli sen ajan vautrauden merkki.

Suomalaiset yleensä tuntuvat pitävän itteensä kovinkin sivistyneinä , ovat ylemmyydentuntoisia ,esim. eräs henkilö kertoi Kiinassa käydessään kuinka oli tullut sanoneeksi jostain asiasta "opettaen", oli kiinalainen todennut heidän kulttuurinsa olevan paljon vanhempaa, ei tarvii tulla neuvomaan.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Tuollako Lehtiaho perusteli, ettei Israelin tai USAn tarvitse noudattaa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia?

P.s. Suomen kieltä oli kirjoitettu jo muutama sata vuotta ennen M.Agricolan sinänsä merkittävää tuotantoa. Vanhimmat toistaiseksi suomenkieliset tekstit ovat novgorodilaistyylisiä tuohikirjeitä kirjoitettuja kyyrillisin kirjaimin (mutta ei toki 3000 vuotta vanhoja). Muinaiset juutalaiset oppivat tuon arvokkaan ja tärkeän taidon kovasti vihaamiltaan babylonialaisilta Mesopotamiassa. Siellä oli kirjoiteltu tuolloin jo yli 2000 vuotta.

Käyttäjän elehtiaho kuva
Eira Lehtiaho Vastaus kommenttiin #37

Foinikialaisilta he sen oppivat.
Foinikiassa Välimeren rannalla, nykyisen Libanonin alueela , rannikolla sijaitsi kaupunki nimeltä Byblos , he olivat maailman ensimmäiset aakkosten laatijat
Juutalaiset muunsivat vähän heidän aakkosiaan, myöhemmin he kirjoittivat arameaksi , sitten vakiintui varsinainen hebrean kieli.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #40

Vanhimmat tiedossa olevat kirjoitukset ovat muinaisilta sumerilaisilta Mesopotamiasta. Tällä hetkellä siis paras käsitys menee niin, että he sen keksivät ja muut ovat oppineet taitonsa ensin heiltä ja sitten levittäneet eteenpäin. Ehkä mahdollisesti siis juutalaisetkin heimot ovat oppineet myös foinikialaisten eli kanaanilaisten kautta kautta. Mutta Sumerilaiset haukkuivat kirjoituksissaan nuorisoaan täysin kelvottomaksi jos tuhansia vuosia ennen foinikialaisten kulttuuria. Niiden arvioitiin aiheuttavan maailmanloppu hillömällä käytöksellään ihan koht'siltään; siis yli 5000 vuotta sitten.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #37

Nykyisillä juutalaisilla ja arabeilla on tietysti suurelta osin samat geneettiset esi-isät siellä 3 000 vuoden takana. Aramean kieli kehittyi arabiaksi.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Ei Eu:n tarvitse sitä tunnustaa, eikä Suomen.

Käyttäjän AnttiKukkola kuva
Antti Kukkola

Miksi pitäisi tunnustaa. Israel ei ole edes Eu jäsen.

Käyttäjän elehtiaho kuva
Eira Lehtiaho

On kai EU tunnustanut muitakin maailman valtioita ja pääkaupunkeja.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Mainitsepa jokin EU-maa, joka ei tunnusta Israelin valtiota.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Mitenkä juutalaiskristillinen jihadismi, eli sionistikristillisyys, eroaa ääri-islamistien jihadismista?

Käyttäjän elehtiaho kuva
Eira Lehtiaho

Ei ole olemassa mitään "jihadismijuutalaiskristillisyytä.
jIhad tarkoittaa aseellista taistelua , islamiin se kuuluu.
Islamin uskoisten miesten korkein kutsumus on Jihad-aseellinen taistelu vapauttaa ensin Jerusalem, sitten muu Israel.
Sitten on vuorossa LÄNSI!
He ovat itse ketoneet tämän.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Ei ole olemassa mitään "jihadismijuutalaiskristillisyytä.
jIhad tarkoittaa aseellista taistelua , islamiin se kuuluu.
...........

Eikös se Palestiina, eli Raamatun luvattu maa juutalaisille valloitettu väkivalloin aseilla. Mitenkä tämä sitten eroaa islamilaisesta jihadismista.

Kumpikin väkivalta perustellaan uskonnolla.

Käyttäjän TimoHietanen kuva
Timo Hietanen

Kun tietää, mikä härdelli tästä Trumpin Jerusalem-tunnustuksesta alkoi Israelin
ja Palestiinan välillä - niin eivät EU-maat halua ottaa sitä aivan tietoista
riskiä, että Saksassa, Ranskassa, Ruotsissa "kotoutuvat" moniosaajat ( miljoonia )
alkavat rettelöimään entisten härdellien päälle ja sitten synagoogat ovat tuli-
linjalla. Tässä takavuosina tanskalaisen pilapiirtäjän satiiri islamista jalkautti
n 100 000 "rauhanaktivistia" Teheranin torille huutamaan kuolemaa lännelle..

Käyttäjän TimoHietanen kuva
Timo Hietanen

Göteborgin synagoogaisku polttopulloin pidätetyistä 3 nuoresta moniosaajasta
2 palestiinalaisalueilta ja 1 Syyrian kansalainen. Tätähän ei tietty Hesarissa
tai Ylellä liikoja uutisoida.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

YK:n turvallisuusneuvosto harkitsee yksipuolisten Jerusalem-päätösten mitätöimistä.
Päätöslauselma kehottaa kaikkia jäsenvaltioita pidättymään lähetystöjen avaamista Jerusalemissa.
Näissä asioissa ei kysytä Jeesukselta neuvoja.

Toimituksen poiminnat